SY ZARA MAAILMAN MERILLÄ

Meriä seilatessa näkee ja kokee niin paljon, että on parempi kirjoittaa asiat ylös kun ne ovat vielä tuoreessa muistissa. Tämä blogi on kuitenkin aloitettu vasta kun maileja on jäänyt rutkasti taakse. Logikirjaa selaten ja matkoja muistellen on tämä aloitus saatu kuitenkin aikaiseksi.

Merimiestarinat on mielikuvituksen värittämiä. Niin tässäkin blogissa. Kaikki paikat ja henkilöt eivät välttämättä ole kohdallaan tai oikeannimisiä. Se siitäkin syystä, että niitä paikkoja ja henkilöitä on tässä tarinassa niin paljon ettei muisti riitä – siis kirjoittajan päässä.

Blogissa kerrotaan myös kirjoittajan käymistä golf kentistä ja förstin ruoanlaitosta.  Matkan viimeisimmät päivitykset tapahtuvat twiittaamalla.   Veneen radioamatööritunnus on OH3FI0, jossa tuo viimeinen merkki on nolla.

Jos kiinnostut veneestä niin vieraile sivulla zaranajadforsale.wordpress.com

Najad 441  keskiohjaamo purjevene. Najadvarvet AB Ruotsissa on sen synnyttänyt vuonna 2001. Tyttö oli syntyessään jo melko pulskassa kunnossa. Pituuttakin on 13,50 metriä. Leveyttä lähes neljä metriä ja se kyntää meriä kahden metrin syvyydeltä. Hän tai se kuten suomalainen sanoo on tyttö niin kuin kaikki veneet lienevät. Painoa oli syntyessä jo 14,5 tonnia ja nyt jo hieman enemmän. Ikäisekseen on se ehtinyt näkemään maailmaa kaikilta ilmansuunnilta. Kotisatamassaan se ei ole lähdettyään käynyt. Kotisatama oli Helsinki ja nyt Hollola, jos sitä nyt satamaksi voi kutsua kun se on merestä aika kaukana.

Ja niin kuin tytöille elämässä voi käydä niin on käynyt Zarallekkin. Minulla on ilo olla sen toinen kumppani. Sen ensimmäisen kanssa Zara kiersi maapallon vuosina 2002 – 2006. Miksikö kirjoitan ” tytöstä ” ja ”kumppanista” ? No siksikin, että sitä on tullut taputeltua vuosien aikana varmaan yhtä paljon kuin vaimoani olen taputellut. Eli siis paljon. Aina on joku paikka, jota pitää taputella. Mutta niinhän se tuppaa veneissä olevan.

Veneen varustus

SY Zara on valtameripurjehtija.  Sen rakenne ja varustus on suunniteltu pitkiä matkoja ajatellen. Jos vain polttoainetta ja muonaa riittää, voi veneellä matkata viikkoja poikkeamatta satamassa.

Miehistö

Hyväkään vene ei kulje itsestään. Tämä vene on kulkenut minun ja vaimoni kuljettamana ihan kiitettävästi. Atlantin ylityksillä on ollut kaveriporukoita ja poikani Kasperi. Tähän väliin on syytä esitellä miehistö vähän tarkemmin.

Iiris ja Hannu Pakkanen. Siinä försti ja kippari – niin kuin sanotaan. Minä sanoisin ehkä mieluummin vain Iiris ja Hannu. Vaikka on niitä merenkulun tutkintoja tullut suoritettua ja kokemusta veneilystä, sekä purjeilla että ilman, on viideltä vuosikymmeneltä, järvillä ja merellä, on tämä veneily ikuista oppimista eikä virallista kipparin tutkintoa ole vielä suoritettu niin ollaan vaan pelkkä Hannu ja Iiris. Mutta annetaan vuoro ensin miehistölle.

Kaveriporukka on ollut poikani kummi Pekka Mikkelistä. Pekka on tuttua veneseuraa jo purjehdusajoilta Pekka

Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Ja Päijänteellä tulee yksi reissu mieleen kun pikaveneelläni ajettiin etelästä pohjoiseen, aina Jyväskylään saakka. Mieleen se jäi siksi kun keli oli tietty vastainen ja melko kuoppainen. Eikä sillä veneellä voinut hiljaa ajaa kun se täytyi pitää plaanissa. Pekka kun oli jo siihen aikaan melko edustava vatsanseutuvilta niin eihän se penkki moista rääkkiä kauaa kestänyt – josko ei Pekkakaan. Tehin selän jälkeen piti pitää huilitauko. Pysähdyttiin hiekkarannalle grillailemaan. Ihme kyllä se makkara maistui hyvälle. Ei sillä etteikö jauhomakkara aina maistuisi hyvälle, mutta sen kelin jälkeen … Mutta sen verran oltiin sekaisin ettei huomattu grilliä tyhjentää hiilistä vaan pakattiin se penkin alle. No tietäähän sen miten siinä kävi. Mutta kun siinä kävi niin hullusti, että vähän matkaa ajettuamme venepoliisi tuli vastaan ja pysäytti. Paperit tutkittiin ja puhallettiin. Vähän siinä yhdessä ihmeteltiin grillin hajua. Poliisit kun olivat lähteneet, tuli meille kiire saada se grilli heivatuksi järveen. Suurempaa vahinkoa ei siinä sattunut. Eikä poliisikaan sanonut mitään vaikka sen makkaran kanssa tuli kyllä yksi pullo olutta juotua. Ainakin sen yhden muistan.

Antti

Antti on toinen siitä kaveriporukasta. Antti on oikeastaan alun perin Pekan kaveri. Olen siis oppinut tuntemaan hänet Pekan kautta. Antti hallitsee sähköhommat ja on mitä oivallisin merimies. Raamikkaana miehenä pysyy pienemmät miehet loitolla. Niitä raameja on myös tarvittu. Siitä myöhemmin.

Kasperi

Kasperi

Kasperi on poikani. Innokas opiskelija ja ammatin hankkija. Toinen ammatti on jo hakusessa. Ikää kuitenkin on vasta alle kolmenkymmenen. Veneilytaitoja on hankittu käytännössä kapaloiästä asti.

Kiti on tyttäreni. Toinen innokas ammatin hankkija. Hänelläkin jo toinen ammattitutkinto. Ikää ei hänelläkään vielä kolmeakymmentä. Kaksi lasta on hän maailmaan saattanut ja tietäähän sen kuinka aika siinä vierähtää. On vierähtänyt niin ettei ole vielä veneellä purjehtimaan ehtinyt. Into tulla on kyllä kova. Ja onhan se hyvä, että on miehistöä vielä varalla. Ja kuka ties vaikka lapsen lapsista tulisi miehistöä jonain päivänä lisää.

Vaimoni Iiris – on ollut vaimoni nyt jo – hetkinen, kuusi vuotta. Seurusteluaikaa on sitten ainakin tuplasti

Iiris

Iiris

enemmän. Iiris on nuoruudessaan ( siis silloin tosi nuorena ) kiertänyt Välimeren ja Afrikan satamat ja maat risteilyaluksilla. Merielämä on sitten hänen kohdallaan jatkunut nyt vain hieman pienemmässä paatissa. Yhdessä on seilattu saaristomerta ennen Zaraa.

Hannu eli minä kirjoittaja. Olen nyt lähes täysipäiväinen veneilijä. Aktiivi työelämä on taakse jäänyttä elämää.

Hannu

Hannu

Siis sellainen työ, josta joku maksaa palkkaa. Muutoin tätä työtä kyllä riittää, niin maalla kuin merellä. Eli toimettomana ei tarvitse loikoilla.

Purjehdus alkoi kun isä veneen osti. Se oli 1,5 jalkaa pitkä purjevene. Sellainen oikea seilaava vene, jonka purjeet sai säädettyä kelin mukaan. Ihan niin kuin oikeassa veneessä. Hyvin se kulki. Ryhdikkäästi purjeensa kantaen Päijänteen kirkasta vettä halkoen. Oli se tietysti hieman pieni, pieni jopa pienelle pojalle.

Isompana pienenä poikana kun Tom Sawyer´n ja ja hänen ystävänsä Huckleberry Finn´n seikkailut oli luettu, rakensin lautan tukeista.  Tukit oli kerätty Päijänteen rannoilta.  Siihen aikaan kuljetettiin tukit vettä pitkin hinaamalla.  Niistä lautoista irtosi silloin tällöin tukkeja, jotka oli kerättävä talteen.  Yhtiön miehet kun eivät aina kerinneet kaikkialle niitä keräämään, niin keräsin ne parempaan talteen.  Ja eikös ainakin mereltä löydetty ole löytäjänsä oma vanhan käytännön mukaan.  Moni merenrannan asukas on saanut tarvekalunsa rannalta kerättynä.

Mitenkä tähän on päädytty

Luovuttuani työstäni 2007 toukokuussa olin tietty työtön mies, mutta onnellinen veneen omistaja. Yrityksen tilalle

tuli vene. Vene oli tuolloin Ranskassa Port Grimaud:ssa. Sinne piti päästä ja äkkiä – seilaamaan.  Mutta… Iiris. Hetkinen, enhän voinut Iiristä jättää ja kadota meriä kyntämään. Ja kun ei oltu vielä kuulutuksia otettu. Enhän

Iiris ja Hannu La Gomeralla

Iiris ja Hannu La Gomeralla

voinut aviotonta kumppania maihin jättää. Siinä olisi voinut olla omat vaaransa. Siispä avioon. Pikainen kosinta ja pikainen vastaus. Niinhän se meni. Häät olivat 07.07.07 klo 17.00. Kun nyt vauhtiin päästiin niin vauhti jatkukoon. 10 päivää naimajaisista oltiin jo veneellä matkalla tuntemattomaan. Meille vielä tuntemattomille vesille. Ja tästä se alkaa. Hitaampana. Purjeveneellä ei pidä kiirettä pitää.

Matka Karibialle.

Matka alkoi siis Ranskasta, Port Grimaud:sta.  St´Tropez, Cannes, Nizza ja Villefrance jäivät vanaveteen kun kokka suunnattiin Korsikalle, Calviin. Calvin edustalla tyynessä ja sumussa lähestyttiin kaupunkia kun etuoikealla näkyi Moby Dick – tai siis sen näköinen muodostelma.  Kaksi silmäparia tuijotti tummaa möykkyä, jota ei pitänyt olla olemassa.  Tutka ei sitä nähnyt, vain me. Piti palata takaisin tutkan jättämää jälkeä ja odottaa sumun hälvenemistä. Ja kuinka ollakkaan.  Sumu ja Moby Dick olivat poissa.  Mikä lie harha – tai haamu ?

Calvista Ajaccioon. Ajacciosta suoraan Menorcaan, Mahón:in satamaan.

Tänne saakka oltiin päästy. Kivaa. Nyt elettiin heinäkuun loppua.

Kelit olivat leppoisat.  Kesällä on usein aivan tyyntä useampi päivä ja sitten tuulee kolme päivää.  Kova tuuli pohjoisesta tunnetaan nimellä Tramontana tai Mistral. Etelästä tuleva tuuli on Sirocco. Levante puhaltaa itäkoillisesta. Kauempana lännessä, Gibraltarin salmessa vaikuttaa Levanter, yleensä kolmesta neljään päivää kerrallaan.

Matka jatkui Mallorcalle Porto Colom:iin, Cala Llonga:an, Palma:aan ja Andraitx:iin.

Ibizan ja Formenteran kautta Espanjan rannikolle Torreviejaan.

Ibizalla, Isla Espalmador´n ankkurilahdella Ensenada de la Canal:ssa puhalsi Levante yöllä sillä voimalla, että ankkuri irtosi.  Olimme lahden ainoassa paikassa, jossa oli huono pito.  Tiesimme sen kyllä ja siksi olin vahdissa yöllä.  Lahdessa on poijut ja veneitä kymmeniä.  Vene lähti ajelehtimaan ja oli vain parista metristä kiinni ettei se osunut naapuriin.  Pimeydessä sitten pyörittiin ja löydettiin pitävä kohta ankkurille.  Kun oltiin asetuttu tuli eteemme vene, joka kovasti halusi tarjota ahteriaan meidän veneellemme.  Minä en kuitenkaan moisesta pitänyt ja sain häädettyä ahdistelijan muille vesille. Ei mikään mukava kokemus.

Nyt oli aika suunnata eteenpäin.  Ibizan ja Formenteran hiekkaisilla ankkuripaikoilla olisi voinut viettää aikaa pitempäänkin.  Oli mukava seurata kuinka paikalliset huvijahdit katosivat ankkurista illan hämärtyessä ilmestyen taas päiväsellä seurueineen nauttimaan välimeren auringosta.

Almerimarin marinan Torre Control

Almerimarin marinan Torre Control

Almerimarin ja Costa de Solin kautta matka jatkui Gibraltarille.  Europa Pointin kohdalla oli iso alus uponnut ja vain keula oli vedenpinnalla.  Oli törmännyt toiseen alukseen.  Rannalla oli kallellaan rahtialus, jonka ankkuri oli irronnut.  Kovat on kelit Gibraltarilla.  Köydet irrotettiin Queensway marinasta elokuun alussa.  Salmen läpi mentiin luikerrellen pyörteitä ihmetellen. Alue on hyvää kalastusaluetta päätellen pienistä aluksista, joissa nykyteltiin siimoja.

Nyt oltiin sitten Atlantilla – ja sen huomasi.  Aallot olivat isommat ja niiden väli oli pitempi kuin mihin Välimerellä oli totuttu.  Kanarialle Las Palmakseen saavuttiin 24.8.2007. Yöllä, vain kaupungin valot loistaen, suunnattiin suureen satamaan.  Hieman ihmetellen miksi kaupungissa on valottomia kohtia.  Tuota ihmettä piti videoida. Videointi paljasti mustat aukot valottomiksi laivoiksi.  Laivat tietty peittivät kaupungin valot taakseen.

Las Palmaksessa oli miehistön vaihto ja alkoi matkan toinen osuus.  Iiris palasi Suomeen.  Antin ja Pekan kanssa jatkettiin Atlantille määränpäänä Karibia – jonne päästiin mutkan kautta.  Matkan alkuosuudella tuli isoon puolen metrin repeämä.  Otettiin purje alas ja laitettiin tilalle myrskyiso.  Oikein komea punainen purje.  Sitä ihailtiin Kap Verdelle asti.  Huomattiin että pienilläkin purjeilla matka joutuu.  Ihan samaa vauhtia.  Mindelossa oltiin torstaina.  Perjantaina oli vapaapäivä ja viikonloppuna ei päästy lähtemään kun paperit olivat viranomaisilla.  Maanantai oli rokulipäivä ja tiistaina päästiin matkaan – toinen vesitankki tyhjänä.  Kunnes marineero huusi perään, että nyt täällä on taas vettä.  Ei kun takasin.

Mindelosta hieman enemmän… oikein mukavaa kun heti marinan portilla oli paikallinen heppu tarjoamassa palveluitaan.  Palkkasin hänet viemään minut tulliin, johon olisi ollut vaikea muuten löytää.  Tullin ovelle hän minut vei ja odotti siinä kiltisti.  Jostain syystä ei ylittänyt kynnystä. Illalla sitten oli paikalliset tytöt tarjoamassa palveluitaan.  Torin laidalla oli oikein siistin näköinen kahvila/ravintola johon nälkäiset seilorit suuntasivat kulkunsa.  Nälkäisiä paikallisia ilmestyi siihen samaan pöytään ja vissiin heillekkin ruokaa tuli.  Tulipa vielä tytötkin pyytämään tanssiin ja pitihän siihen suostua varsinkin kun Atlantin aallot vielä keinuttivat mukavasti ja ihan oikeassa tahdissa.  Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan.  Niin nytkin.  Tyttöjen kädet eksyivät jostain syystä meidän miesten takataskuihin siinä tanssinpyörteessä eikä me tietenkään moisesta kopeloinnista pidetty varsinkin kun tyttöjen kätösiin jäi meidän euroja.  Joita sitten olisi tarvittu ruokalaskun maksamiseen.  Lasku kolmelta mieheltä oli sen verran suuri, että siitä tuli sanomista. Ravintolan selitys oli, että olimme tarjonneet paikallisille hepuille ja tytötkin olivat kuulemma tarjonneet palveluitaan yläkerrassa.  Mehän ei moista sulatettu.  Tuloksena oli rähinä, johon kokkikin halusi osallistua lihakirves kädessä. Siitä kun selvittiin niin taas oli palvelun tarjoaja ulkona odottamassa.  Tällä kertaa tarjottiin henkivartiota.  Henkivartiastakin selvittiin hengissä ja veneelle miettimään tätä yletöntä palvelualttiutta.

Atlantin ylitys

Atlantin ylitys etelässä voi olla helppo tai sitten ei.  Meillä se oli jotain siltä väliltä.  Oli tyyntä, oli tuulta, oli kalaa, valaita, kilpikonnia, delfiinejä ja jopa lintuja keskellä ei mitään. Ja lentäviä kaloja.  Yksi säikäytti minut yöllä pahanpäiväisesti kun lensi tuulilasiin, jonka läpi juuri tiirailin yön pimeyteen.  Aamulla se löytyi kannelta.  Paistettiin ja hyvää oli.

Sitten tapahtui se pahin mahdollinen.  Räjähdys keskellä Atlantia.  Viisi minuuttia sen jälkeen kun aamulla klo 05.00 olin noussut punkasta, räjähti.  Patja lensi kattoon ja sängyn 10 mm vaneri haljenneena perässä.  170 Ah akku räjähti.  Mutta ei syttynyt tulipaloa.  Tuuletus, akku mereen ja uusi kytkentä.  Matka jatkui.  Lakanat olivat kyllä reikiä täynnä.

Veneily ja Seksi,

kuuluvat yhteen – ainakin niiden valaiden mielestä, jotka lähentelivät venettä matkalla Karibialle. Lauma valaita sukelteli veneen alta tunnin ajan. Käänsivät valkoisen vatsapuolensa ylöspäin alittaessaan venettä. Olisikohan veneen musta pohja houkutellut. Siltä se vaikutti, että kosimaahan sitä tultiin. Vai oliko vain kipparin mielikuvitusta. Jännitystä siitä ” seksistä ” ei ainakaan puuttunut. Sen verran läheltä valaat sukeltelivat.
Mutta kyllähän sitä ihmisetkin osaavat, tietämättään. Onhan vene sen verran ahdas liikkua, että ”lähentely” on ihan pakon sanelema juttu. ( Nyt joku tietysti miettii, ” että en sittenkään osta isoa venettä. Kas, kun en tuota tullut ajatelleeksikaan ” ).

Atlantin ylitys Mindelosta Guadaloupeen kesti 14 vrk.

Kruisailua Karibialla

Guadaloupe – Mayreau ja takasin Canouan, Bequia, Saint Vincent, Saint Lucia, Martinique, Dominica, Guadeloupe.  Edelleen Antiqua, Sint Maarten, Anguilla ja sitten Virgind Islands.  Kaikki kauniita paikkoja.  Paljon veneitä.  Leeward Island:lla enemmän amerikkalaisia, tuulen puolen saarilla enemmän eurooppalaisia.  Ihan hyvät palvelut.  Poijupojat ottavat köydet vastaan.  Ja hymyilevät.  Jaa miksikö ?  

No, miettikäähän nyt.  Kun naishenkilö seisoo minihameessa veneen keulassa köyttä heiluttaen, niin kyllähän siinä jäyhällä suomalaisella Poiju Pojallakin olisi naama messingillä.   Tiedostamatonta ja tahatonta sekin – kummaltakin osapuolelta.  On tietysti niitä tylsiä kippareita, jotka panevat naisen ohjaamaan venettä ja antavat itse köyden.  Heitäkin näkyy.

Niin, että on sitä seksiä veneessä ja veneilyssä.  Asiaa edesauttaa lämpimissä maissa tietysti myös vähäpukeisuus.  Joskus ei haluaisi pitää edes uimahousuja kun nekin ovat liikaa.  Eivätkä kaikki kyllä pidäkään.  Kyllä heitä näkyy.  Ruskeita ihmisiä, joilla ei rusketusraitoja näy.  Ahtailla ankkuripaikoilla tällainen asuttomuus voi aiheuttaa naapuriveneissä pientä hämmennystä, ainakin aluksi.  Muistan kerrankin kun … tai, antaa lukijan tässä kohtaa käyttää mielikuvitustaan.

 

Bermudalle, Bermudalla ja Bermudalta

Bermudalle mentiin gepsiin laitettujen koordinaattien mukaan.  Karttaa ei ollut, ei paperista eikä plotterissa.  Ei saanut Karibialta.  Olin seilannut pari vuotta aiemmin meihistössä Bermudalle ja muistissa oli vielä lähestyminen.  Mutta kun yöllä olimme Bermudan vesillä, piti odottaa aamuun.  Gepsin pisteet kun olivat St´Georg:n lahteen, johon mennään ” Kustaanmiekan ” läpi.

Bermudalla oltiin kaksi viikkoa kun keli oli tuulinen ja ukkosti.  Jollamatka maihin oli märkä kun vettä tuli taivaalta ja merestä.  Bermudan kolmion reunoilla kun oltiin niin sen syövereihin hävisi peräkaiteesta virveli vapoineen.  Me kun oltiin Hamiltonissa käymässä.

Bermudalta lähdettiin kun todettiin ettei se tästä muutu.  Ai niin.  Poikani Kasperi oli liittynyt miehistöön.  Hän lensi Euroopasta Hamiltoniin – ja joutui putkaan.  Meidän piti olla häntä vastassa, mutta jotenkin olimme ymmärtäneet koneen saapumisajan väärin ja olimme kentällä kolme tuntia myöhässä.  Pojalla kun oli vain tulolippu ja Bermudalle pitää olla paluulippu tai takuuraha.  Pojalla ei ollut kumpaakaan.  Vasta kun vakuutettiin, että ” kyllä poika täältä pois viedään ” sai hän poistumisluvan.  Kaikkea sitä purjehtijalle sattuu.

Lähdettiin siis kun ukkosti ja vähän tuulikin.  Kaksi päivää sitä kesti.  Yöllä näki ukkospilvet kun tutkasta katsoi.  Päästiin väistämään.

Azoreille

Kokka oli kohti koillista.  Newfoundland:n alapuolella todettiin, että nyt tämä kapuaminen riittää.  Elettiin toukokuun loppua 2008.  Jäälauttoja voi esiintyä aina leveyspiirille 40 ja allekkin vielä kesäkuussa.  Kuten Titanicista tiedetään.  Mutta tuulet olivat täällä hyvät ja niitä riitti sopivasti.

Jotain merkillistä tapahtui kolmen päivämatkan päässä Bermudalta.  Keskellä ei mitään oli ruuhkaa.  Yöllä kun Kasperi oli vahdissa tuli kaksi alusta perän takaa, yksi edestä ja vielä yksi purjevene vastaan.  Kasperi selvitti ne kokeneen merimiehen lailla.

Vielä merkillisempää sattui seuraavana päivänä.  Istuttiin Kasperin kanssa ulkona juttelemassa kun huomattiin aluksen tulevan perän takaa kokka kohisten ja sivuuttavan meidät arviolta 300 metrin päästä.  Seuraavan kerran kun katsoin niin se pirulainen tuli sivusta suoraan meitä kohden.  Alus veti meidän perän taakse noin 50 metrin päähän ja jäi siihen seisomaan.  Kutsuin sitä vhf:llä, mutta en saanut mitään vastausta.  Arvoitukseksi jäi mitä tuo antenneilla varustettu alus puuhasi.  Kannella ei näkynyt ketään.  Aavelaiva siis tämäkin.

Gibraltarille

Lähtö Hortasta oli 16.6.2008.  23.6 sijainnissa 36 astetta  25´ N ja 013 astetta 48´W yöllä näkyi hätäraketti? Edellisenä päivänä luin Navtexistä tiedoituksen hätäsanomasta.  Laskin silloin mielessäni, että voisimme osua kohdakkain.  Tuuli oli ollut kova edellisenä päivänä, mutta yöllä se oli rauhoittunut ja kuu paistoi.  Ilmoitin Suomeen satelliittipuhelimella tapahtuneesta.  Etsimme koko yön, mutta tuota rakettia lukuunottamatta emme nähneet mitään.  Oliko hätäsanomalla ja raketilla yhteys, jäi tietämättä.

Europa Poin Moskeija

Europa Point Moskeija

Olimme sitten itse hätää kärsimässä kun Gibraltarin edustalla oli pläkä ja sumu ja kone lakkasi käymästä.  Sumutorvikin päätti olla toimimatta.  Olin sen Azoreilla juuri testannut.  Olimme siis sumussa ja dieselit jyskyttivät ympärillä.  Lähetin pan-pan-pan ilmoituksen, jotta alukset edes tietävät missä olemme.  Saimme koneen lopulta käymään kun laitoimme letkut varakanisteriin.  Sillä pääsimme pois alta.

Tuuleton muuttui sitten tosi tuuliseksi.  Levanter puhalsi salmesta meitä vastaan.  Virtakin ehti vielä kääntyä.  Puskimme Tarifan aallonmurtajan ympäri pimeässä sen satamaan ja suljetun bensa-aseman laituriin.  Aamulla saimme avattua tukkiutuneen polttoaineletkun. Odotimme vielä kaksi päivää tuulen hellittämistä.

Välimeri

Syyskuusta vuoden vaihteeseen oli purjehdusta Espanjan rannikolla ja Baleaareilla.  Vene talvehti Almerimarissa.  Mieleen on jäänyt erityisesti juuri Baleaarit ja siellä Ibiza ja Formentera.  Mallorcan pohjoispuoli oli mielenkiintoinen.  Satojen metrien korkuiset kalliot kohosivat kohtisuoraan merestä.  Monin paikoin olisi voinut purjehtia käsi ojennettuna kallioon.  Soellerin satamakylä ja itse kaupunki ovat viehättävät.  Pohjoispuolella on myös muutama kaunis lahti.  Cala de la Calobra 39 astetta 51´N ja 002 astetta 48´E ja Cala de San Vicente 39 astetta 55´N, 003 astetta 3´E.

Huvijahti MS Turama

Huvijahti MS Turama

http://www.superyachts.com/motor-yacht-3969/turama.htm

Huvijahti MS Sunraus

Huvijahti MS Sunraus

Cala de Vicente Mallorca

Cala de Vicente Mallorca

Vuosi 2009 ja 2011 heinäkuuhun asti meni Välimerellä.

Uudestaan Atlantille

Ulos Gibraltarilta ja kohti Porto Santoa.  Sen edustalla on hieno hiekkaranta, jossa olimme ankkurissa.  Sitten Funchaliin, jossa saimme kunnian olla neljäs kylkikiinnityksessä.

Takaisin Kanarialla

Tällä kertaa Teneriffalla ja sen pääkaupungissa Santa Cruz:ssa.  Vene talvehti siellä ja pääsi välillä myös purjehtimaan La Gomeralle, La Palmaan ja Gran Canarialle.  Nämä kaikki saaret ovat mielenkiintoisia niiden kasvillisuusvyöhykkeiden ansiosta.  Samalla saarella on neljä eri vyöhykettä.  Teneriffan ja Gran Canarian eteläosat on turistien valtaamia ja poikkeavat täysin saarten pohjoisosista, jotka ovat vehreämpiä, pilvisempiä ja sateisempia.  Sopii siis hyvin suomalaiselle. Pääkaupungeissa liikkuvat turistit ovat lähinnä cruisailijoita.  Isot alukset kuten saksalainen Aida ja Queen Mary II vierailevat Santa Cruzissa ja Las Palmaksessa.  La Gomera on vaeltajien suosima.  Sen pääkaupunki San Sebastia on lähinnä kylä.  Kylän torille kokoontuvat lapset leikkimään koulun jälkeen ennen iltaruokailua.  Meteli on kova. Kylässä on kaksi uimarantaa.  Toista nimitän kalliorannaksi vaikka ranta on hienoa hiekkaa.  Sen edustalla on kuitenkin korkea kallio, jonka päällä on 1700-luvulta peräisin oleva merkkitulihäkkyrä.  Rannan takana on korkea, äkkijyrkkä kallio, jonka päällä on nykyisin valtion ylläpitämä hotelli, Parador.  Rakennuksen yksi kulma on tällä hetkellä tyhjän päällä kun kallio sen alta on sortunut.  Toinen ranta on mummoranta kun se on matalarantainen ja vanhemmat ihmiset viihtyvät siellä.  Tietty myös lapset.

Purjehdus Kanarian saarten vesillä

voi olla haastavaa.  Onhan se valtameripurjehdusta.  Mutta toisaalta päivän aikana on mahdollista päästä saarelta toiselle.  Haastavaksi purjehduksen tekee se, että välillä joutuu menemään vastaisia tuulia kohti sekä tuulivyöhykkeet ” acceleration zones ”, joilla tuuli on kaksinkertainen.  Vyöhykkeet on merkitty purjehdusoppaaseen.  Vyöhyke alkaa kuin se olisi viivalla merkitty veteen.  Merta täytyy tarkkailla ja vähentää

San Sebastian satama La Gomera

San Sebastian satama La Gomera

purjeita ajoissa.  Vaimon kanssa olemme kaksi kertaa tulleet La Gomeran satamaan yöllä kun tuulta on ollut 50 kn ja sataman ulkopuolella vielä enemmän niin, että vesi on noussut merestä tuulen voimasta.  On siinä saanut vaimo kontata jos toisenkin kerran ennenkuin köydet ja leparit ovat paikallaan.

Puerto de Mogan on purjehtijoiden tuntema.  Sen satama alkaakin jo olemaan hiukan kulunut.  Travellift on parhaat aikansa jo nähnyt, samoin kuin sen kuski, joka kuitenkin välillä kolmella pyörällä nitkutellen sai veneemme veteen.  Betoni siinä vain mureni. Las Palmaksessa on uusi travellift ja telakan toiminta on aktiivista.  Saarten parhaat välinehankintamahdollisuudet on Las Palmaksessa.  Satamamaksut

Puerto de Mogan

Puerto de Mogan

ovat täällä edullisimmat.  Veneitä täällä on paljon, n. 1300.  Satamatoimistossa on vain yksi työntekijä ollut kun olen siellä asioinut.  Toimisto on uusittu ja tietokoneita on useampi, mutta työntekijät ovat vähissä.

Tarina jatkuu…Atlantilla.

Lähettänyt Zara klo 15.27

This is an example of a page. Unlike posts, which are displayed on your blog’s front page in the order they’re published, pages are better suited for more timeless content that you want to be easily accessible, like your About or Contact information. Click the Edit link to make changes to this page or add another page.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s